torstai 22. maaliskuuta 2012

TBR 100 eli sata kirjaa, jota aion lukea noin neljän vuoden aikana


Kirjavan kammarin Karoliina kertoili jokin aika sitten huomanneensa, että englanninkielisissä kirjablogeissa on viime aikoina tehty innolla TBR 100 -listoja. Blogikirjoittajat siis laativat listoja sadasta kirjasta, jotka aikovat lukea tietyssä ajassa. Karoliinan aloitteesta yksi jos toinenkin kirjabloggaaja on julkaissut omia listojaan, ja näinpä vaan minäkin jonkin aikaa asiaa mietittyäni innostuin laatimaan listani.

Näistä sadasta kirjasta valtaosa on sellaisia, joita en ole aiemmin lukenut tai jotka ovat joskus jääneet kesken.  Listassa on kirjoja, jotka olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea sekä yleensä ottaen kiinnostavan tuntuisia kirjoja, joihin olen törmännyt työssäni kirjastossa, täällä blogistaniassa, tai joita on minulle suositeltu.

Lukemattomien kirjojen lisäksi listassa on myös jonkin verran kirjoja, jotka olen aiemmin lukenut, mutta haluan ehdottomasti lukea uudelleen lähiaikoina (nämä kirjat olen kursivoinut).

Tulen hyödyntämään haasteessa sekä omaa kirjahyllyäni että kirjastojen kokoelmia. Aion lukea nämä kirjat vuoden 2015 loppuun mennessä. Luonnollisesti luen näiden kirjojen lisäksi paljon muutakin, esimerkiksi uutuuksia ja mitä nyt milloinkin mieleen juolahtaa lukea.

Teen jossain vaiheessa TBR 100:sta vielä oman sivunkin, jossa haasteen etenemistä voi seurata.

Chimanda Ngozi Adiche: Huominen on liian kaukana
Louisa May Alcott: Kahdeksan serkusta
Louisa May Alcott: Kun ruusu puhkeaa
Louisa May Alcott: Tytöistä parhain
Paul Auster: Kuun maisemissa
Paul Auster:  Sattumuksia Brooklynissa
Johan Bargum: Syyskesä
Emily Brontë: Humiseva harju
Italo Calvino: Paroni puussa
Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla

Bo Carpelan: Lapsuus
Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
Tracy Chevalier. Pudonneet enkelit
Ann Cleeves: Sininen sarastus
Michael Cunningham: Tunnit
J.M. Coetzee: Häpeäpaalu
Don DeLillo: Valkoinen kohina
Colin Dexter:  Viimeinen bussi Woodstockiin
Fjodor Dostojevski: Idiootti
Kerstin Ekman: Herran armo

Kerstin Ekman: Viimeinen uitto
Kerstin Ekman: Raaputusarvat
Claudie Gallay: Rakkaus on saari
Joel Haahtela: Elena
Joel Haahtela: Traumbach
Peter Høeg: Hiljainen tyttö
Kari Hotakainen: Jumalan sana
Viktor Hugo: Kurjat
Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä
Veikko Huovinen:  Havukka-ahon ajattelija

Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä
Kazuo Ishiguro: Me orvot
John Irving:  Oman elämänsä sankari
Roy Jacobsen: Rajat
Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
P. D. James: Usko ja epäilys
Tove Jansson: Kesäkirja
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Helmi Kekkonen: Kotiin

Katja Kettu: Surujen kerääjä
Sirpa Kähkönen:  Jään ja tulen kevät
Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
Sirpa Kähkönen: Neidon kenkä
Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus
Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti
Doris Lessing: Kissoista
Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö
Rosa Liksom: Hytti nro 6
Torgny Lindgren: Muistissa

Erlend Loe: Supernaiivi
Tiina ja Reko Lundán: Viikkoja, kuukausia
Andreï Makine: Ranskalainen testamentti
Andreï Makine: Vain rakkaus
Yan Martel: Piin elämä
Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys
Merete Mazzarella: Silloin en koskaan ole yksin: lukemisen taidosta
Ian McEwan: Rannalla
Ian McEwan: Vieraan turva
Jon McGregor: Jos kukaan ei puhu siitä mikä on tärkeää

Ana Menéndez : Rakas Che
L.M. Montgomery: Vanhan kartanon Pat
L. M. Montgomery:  Sara, tarinatyttö
Toni Morrison: Minun kansani minun rakkaani
Alice Munro: Karkulainen
Haruki Murakami: Kafka rannalla
Haruki Murakami: Norwegian Wood
V. S. Naipaul: Lumotut siemenet
David Nicholls: Sinä päivänä
Miika Nousiainen: Metsäjätti

Joyce Carol Oates: Blondi
Sofi Oksanen: Baby Jane
Sofi Oksanen: Puhdistus
Orhan Pamuk: Hiljainen talo
Orhan Pamuk: Lumi
Alan Paton: Liian myöhään vesipääsky
Toivo Pekkanen: Lapsuuteni
Annie Proulx:  Lyhyt kantama
Annie Proulx:  Maan tomua
Marcel Proust : Swannin rakkaus

Risto Rasa: Tuhat purjetta. Kootut runot.
José Saramago: Kertomus sokeudesta
José Saramago: Kertomus näkevistä
Bernhard Schlink: Lukija
W.G. Sebald: Huimaus
Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Carol Shields: Tavallisia ihmeitä
Raija Siekkinen: Novellit
Ali Smith: Satunnainen
Anja Snellman: Parvekejumalat

Lars Sund: Colorado Avenue
Anne Swärd: Kesällä kerran
Eeva Tikka: Annu
Eeva Tikka: Hidas intohimo
Michael Tournier: Perjantai
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Tuula-Liina Varis: Toshiro Mifunen tiikeri
Kyllikki Villa: Elämän korkea keskipäivä. Päiväkirjaromaani 1960-luvulta
Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
Richard Yates: Revolutionary Road

22 kommenttia:

  1. 10 luettua ja muutama sama, joka on myös omalla TBR-listallani :)
    Erityisesti odotan mitä pidät Adichiesta ja Jääskeläisestä!

    VastaaPoista
  2. 7 luettuna :) todella mielenkiintoisia kirjoja listallasi on, tämän kanssa pitäisi oikeastaan lähteä kirjastoon...

    Suosittelen Perunankuori-kirjaa, minusta se on tosi hyvä.

    VastaaPoista
  3. 13 olen lukenut ja yksi on juuri kesken, Huominen on liian kaukana. Mielenkiintoisia kirjoja sinulla, muutama sama kuin omalla listallani ja monia monia muita houkuttelevia. Minä suosittelen erityisesti Elenaa, Tunteja ja oih, Oman elämänsä sankaria. (Joka on TOP3:ssani kaikkien aikojen parhaita kirjoja listatessani.)

    VastaaPoista
  4. 18 taitaa olla minulla luettuna listaltasi:) Odotan mielipidettäsi Haahtelasta sekä Adichien novelleista erityisen paljon:)

    VastaaPoista
  5. 12 luettua, rakkaimmat Calvino, Jalonen, Jansson, Jääskeläinen, Martel ja Saramago! Ja pakko lisätä listaan vielä Makinekin, vaikkei se Ranskalaisen testamentin perimmäinen hienous itselleni ihan avautunutkaan. :)

    Pitäisi kyllä lukea nykyistä enemmän kirjoja uudelleen, ja sellaista olen kesäksi suunnitellutkin. Täytyykin kirjoittaa asiasta blogiin!

    VastaaPoista
  6. 37 luettua. :) Se ei ole mikään ihme, koska pidämme usein samoista kirjoista.

    Omia suosikkejani ovat olleet Bargum (ihana), Bronte, Calvino (suurin Calvino-suosikkini!), Capote (oi!), Tunnit (mielestäni Cunninghamin paras), Elena (Haahtelan paras), Oman elämänsä sankari (se Irvingin teos, jota suosittelen kaikkein mieluiten), Harjukaupungin salakäytävät (sydän), Piin elämä sekä molemmat Murakamit. Ai niin, ja Makine, josta kiitos sinulle. <3

    VastaaPoista
  7. Sain peräti 21 osumaa, ennätykseni tähän mennessä. :)
    Johan Bargum: Syyskesä
    Annie Barrows & Mary Ann Shaffer: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
    Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
    Michael Cunningham: Tunnit
    Joel Haahtela: Elena
    Joel Haahtela: Traumbach
    Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä
    John Irving: Oman elämänsä sankari
    Helmi Kekkonen: Kotiin
    Erlend Loe: Supernaiivi
    Tiina ja Reko Lundán: Viikkoja, kuukausia
    Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys
    Ian McEwan: Rannalla
    Ian McEwan: Vieraan turva
    Haruki Murakami: Kafka rannalla
    Haruki Murakami: Norwegian Wood
    David Nicholls: Sinä päivänä
    Sofi Oksanen: Puhdistus
    Bernhard Schlink: Lukija
    Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
    Richard Yates: Revolutionary Road

    (Shieldsin ja Siekkisen novelleista olen lukenut molemmista noin kolmasosan.)

    Tuossa on monta huippumahtavaa kirjaa! Päällimmäisiksi nousevat tuoreet ihastukseni eli molemmat Murakamit ja Tunnit, sitten tietysti Haahtelat, ikisuosikki Supernaiivi, viime vuoden kohokohtiin kuulunut perunankuorikirja (jonka kyllä aakkostaisin S:n kohdalle, Shaffer sen kirjoitti, Barrows vain viimeisteli :), Lundánien koskettava teos... Oikeastaan olisi helpompi mainita ne, joista en erityisemmin pitänyt: Márquez, Oksanen ja Woolf.

    VastaaPoista
  8. 13 luettua ja monta sellaista, jotka itsekin haluun lukea, vaikkeivat juuri sille omalle TBR100-listalle nyt valikoituneetkaan.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteista ihanat immeiset!

    Otin tätä tehdessäni paljon vaikutteita muista blogeista (en kuitenkaan TBR-listoista) ja siksi monelle tuttuja kirjoja tästä listasta löytyy. Mut toki monta sellaistakin, jotka olen suunnitellut joskus lukevani (esim. Tournierin Perjantain olen ostanut tosi kauan aikaa sitten, mutta en vain ole saanut luetuksi).

    Minun pitää tehdä myöskin kierros kaikissa TBR-postauksissa ja katsoa, miten paljon niissä on lukemiani kirjoja.

    Katjalle sen verran erikoiskommenttia, että en ylläty yhtään, että olet lukenut monta listalla olevaa kirjaa, koska meillä on tosiaan samanlainen kirjamaku ja olen saanut paljon vaikutteita blogistasi jo pidemmän aikaa (siis jo ennen oman blogin pitämistä).

    Ja Pekalle kiitos aakkostuskorjauksesta! Kyllä nyt kirjastotätiä hävettää, kun ei ole tuota asiaa tarkistanut.... ;-) Loesta muuten sen verran, että en jostain syystä tuota Supernaiivia ole lukenut, vaikka monta muuta Loen kirjaa olenkin lukenut. Ja tykännyt niistä pääsääntöisesti.

    VastaaPoista
  10. Tässä miun rivi: Adichie, Bargum, Brontë, Cunningham, Haahtela (Traumbach), Hustvedt, Lahiri, Loe, McEwan (Rannalla), Nicholls, Tikka (Annu), Waltari, Yates = 13.

    Ja Lessingiä sekä Shieldsiä olen aloittanut. :)

    Kaikki luetut ovat olleet hyviä, monet suorastaan loistavia. Ja luonnollisesti listallasi on paljon kirjoja, jotka minäkin haluan vielä lukea.

    VastaaPoista
  11. Äkä lue Vieraan turvaa :X. Muuten listasi on ihana, siinä on monia lukemiani ja pitämiäni kirjoja ja muutama sellainen, jotka haluan lukea, mm. Kafka rannalla, Lapsuus, Ekman ja Kähkönen.

    VastaaPoista
  12. Karoliina, Tikalta olisi voinut ottaa muitakin, mutta tuo Annu on jäänyt vahvasti mieleeni ja haluan sen lukea uudelleen. Haahtelan olenkin jo lainannut ja Hustvedtin löysin tänään Kontista edullisesti. Shields ja Cunningham ovat niin ihania, että ne on ehdottomasti luettava uudelleen.

    Maria, taidan mie silti lukea tuon Vieraan turvan, kun ostin jokin aika sitten sen itselleni. Olen kyllä kuullut, ettei se ole parasta McEwania. Ekmania en ole koskaan lukenut, mutta kovasti kiinnostaa. Ajattelin siis lukea koko trilogian. Saa nähdä, miten käy.

    VastaaPoista
  13. Olen puhelimella vain lukenut blogiasi ja nyt kun tulin tietokoneen kautta vilkuilemaan, niin näin upean uuden ulkoasusi. Hieno!! Upea!

    VastaaPoista
  14. Muutama osuma löytyi: 14 solmua Greenwichiin, Kesäkirja, Supernaiivi, Puhdistus, Kertomus sokeudesta (muistaakseni, ehkä joskus lukioikäisenä). Lisäksi samoja nimiä on luettavien listallani.

    Voi että näitä listoja on kiva lukea :)

    VastaaPoista
  15. Hanna, kiitos! Mulle tällaiset ulkoasujutut on aika lailla tärkeitä niin kirjoissa kuin nettisivuissakin.

    Villasukka, nämä listat ovat tosiaan kivoja. Mie vietin illalla pitkän ajan toisten listoja lukien ja kommentoiden.

    VastaaPoista
  16. 19 luettuna. Listaltasi löytyi Kurjat, se on hieno, mutta käynnistyy vähän hitaasti.

    VastaaPoista
  17. Margit, olen joskus aloittanut Kurjia, mutta jäi kesken. Siksi se onkin tällä listallani.

    VastaaPoista
  18. Vain 3 luettu listaltasi, mutta paljon oli sellaisia, jotka on aikomuksena itsellänikin lukea tai löytyy omalta TBR listalta. :)

    VastaaPoista
  19. Sain raksittua listaltasi seitsemäntoista.

    Sattumuksia Brooklynissa on ihana, Humiseva harju ei iskenyt minuun yhtään, Paroni puussa oli hauska ja hieno, Pudonneet enkelit mielenkiintoinen (muistaakseni), Tunnit i-ha-na, Elena haikeankaunis, Kurjat luin pahimmalla Les Mis-fanikaudellani, se on hyvä mutta välillä piiiiitkä, Kesä ilman miehiä ei parasta Hustvedtia minulle mutta hyvä, Oman elämänsä sankari kiinnostava, Harjukaupungin salakäytävät u-pe-a, Kotiin suloinen, Supernaiivi herkkis, Piin elämä hämmentävän kiinnostava, Rannalla minulle ihan ok, Kafka rannalla huikea, Lyhyt kantama muistaakseni hyvä, Rasa on aina <3, Sinuhe hieno ja Dalloway välillä vaikea mutta hyvä.

    Listaltasi haluaisin lukea ainakin Revolutionary Roadin, Shieldsin, Lukijan, Ishiguron, Gallayn ja sitten ne jotka olivat myös omalla listallani :)

    VastaaPoista
  20. Aletheia, tervetuloa lukijaksi!

    Linnea, kiitos kommentista ja kirjaluonnehdinnoista. Uskon, että kaikki listani kirjat ovat hyviä, mutta taatusti sieltä löytyy myös joitakin, joihin petyn ja paljon sellaisia, joihin ihastun.

    VastaaPoista
  21. 8 luettua ja monta tuttua omalta listalta. Lukija on aivan ihan kirja samoin Tunnit. Viikkoja, kuukausia itketti tosi paljon, Metsäjätti taas nauratti. Puhdistus oli mahtava kirja, en tosin ole uskaltanut lukea sitä uudestaan jos en siitä enää tykkääkään, Baby Jane taas ei uponnut minuun. Aamiainen Tiffanylla jäi muuten uupumaan omalta listaltani, kiva kun nostit sen esiin:)

    VastaaPoista
  22. Voi että minusta on ihanaa lukea näitä listoja! <3

    Sinun listaltasi olen lukenut seuraavat:
    - Chimanda Ngozi Adiche: Huominen on liian kaukana
    - Michael Cunningham: Tunnit
    - Colin Dexter: Viimeinen bussi Woodstockiin
    - Joel Haahtela: Elena
    - Joel Haahtela: Traumbach
    - Viktor Hugo: Kurjat
    - Tove Jansson: Kesäkirja
    - Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
    - Rosa Liksom: Hytti nro 6
    - Ian McEwan: Rannalla
    - Haruki Murakami: Norwegian Wood
    - David Nicholls: Sinä päivänä
    - Miika Nousiainen: Metsäjätti
    - Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
    - Anja Snellman: Parvekejumalat

    Eli 15 kirjaa. :) Upea ja mielenkiintoinen lista sinulla, ja edessäsi on upeita lukuhetkiä! <3

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!