maanantai 30. heinäkuuta 2012

Upeaa ja koskettavaa Makinea

Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia. WSOY. 2012. Ranskankielinen alkuteos Le Livre des brèves amours éternelles. 158 sivua. Kansi: Martti Ruokonen.


Blogini lukijoille ei taatusti ole jäänyt epäselväksi, että Andreï Makine on yksi suosikkikirjailijoistani. Vuonna 1995 ilmestynyt Ranskalainen testamentti lukeutuu kaikkien aikojen parhaimpien lukukokemusteni joukkoon, ja vaikka myöhemmin ilmestyneet Makinet eivät ole minun mielestäni ihan yltäneet sen tasolle, niin olen kyllä pitänyt jokaisesta Makinen teoksesta.

Ikuisen rakkauden kosketuksia on kahdeksasta toisiinsa löyhästi liittyvästä kertomuksesta koostuva teos, jossa tarinoi kirjailijan alter egoa muistuttava minäkertoja. Joissakin kertomuksissa kertoja palaa lapsuuteensa orpokodissa ja muistelee aikaa, jolloin uskoi ihannevaltioon ja koki  hypnoottista yhteenkuuluvuutta ihmismassan kanssa marssiessaan punaisten lippujen häikäisevässä vyöryssä tovereidensa kanssa. 

Mutta toisaalla kertoja katsoo nuoruuteensa, aikaan, jolloin alkoi nähdä kulissien ja oppijärjestelmän taakse. Hän kokee vierautta ja tyhjyyyttä, kun menettää kaiken, mitä on toivonut ja mihin on uskonut. Ja lopulta äänessä on se aikuinen, joka kokee järjestelmän sortumisen ja etsii paikkaansa totalitarismin jälkeisessä maailmassa.

Maailma... Muistan teräshäkit, joissa olin lapsena rimpuillut puhujakorokkeen alla. Ja synkeät mahtimiehet tervehtimässä kansanjoukkoja. Ja sodat ja vallankumoukset ja maailmanlaajuisen vapauden ja onnen lupaukset, joita pauhattiin idästä länteen. Ajatus saa minut rajattoman tyrmistyksen valtaan: siitä kaikesta ei ole enää mitään jäljellä!

Kirja osoittaa, että vaikka järjestelmä saneli  rankat ja vaikeat elämän ehdot Neuvostoliitossa, niin siitä huolimatta (ja miksikäs ei?) ihmiset tavoittelivat onnea, iloa ja rakkautta. Makine kirjoittaakin oivaltavasti, ettei onnella ole muuta mittatikkua kuin kunkin ihmisen oma elämä, on se sitten rikas tai köyhä. Orpokodin lapsille onnea oli kupillinen "kuumaa nestettä, jossa likosi muutama kuivattu hedelmäsiivu".  Onnellinen oli se, joka sai viikunan, hänestä tuli valittu, joka "nautti silmät sirrillään, keskittyi suuhunsa puhkeavaan sanoinkuvaamattomaan makuun".

Kuolemansairaalle, mielipiteidensä takia monet pakkotyörangaistukset kärsineelle Dimitri Ressille rakkaus näyttäytyy keväisessä lumisateisessa hetkessä, valkean tuoksussa ja juuri sytetyssä lampussa matalan harmaan ikkunan takana talossa, jossa hänen kaunis rakastettunsa asuu. Nuori minäkertoja vastaavasti  kokee rakkauden nuoren naisen kanssa kirjan koskettavimmassa kertomuksessa Ikuinen oppijärjestelmä. Siinä ohimenevä, mutta muistoihin tallentuva paratiisi löytyy epämääräiseltä seudulta valtavan ja hirviömäisen teollisuuslaitoksen ja kyläpahasen välistä.  

Jäljellä ovat nyt vain maaliskuun valo, hankien huumaava väreily häikäisevissä säteissä, vanhan puulaiturin lankut, jotka ovat lämmenneet pitkän aurinkoisen päivän aikana. On jäljellä mekon vaalea läikkä hirsimökin portailla. Ja käsi joka lähettää minulle hyvästit. 

Makine ei ole koskaan vältellyt vaikeita aiheita eikä hän tee sitä nytkään. Vaikka maailma hänen kirjoissaan onkin välillä hyvin julma ja ruma, niin hänen tarinansa kuvaavat hienosti elämän hetkittäistä kauneutta. Ja kaiken sitoo yhteen herkkä ja kaunis kieli ja taiturimainen kerronta. 

Tässäkin teoksessa Makine asettaa sanansa niin kauniisti ja väliin pakaduttavan upeasti, etten voinut kuin huokailla ja ihailla hänen kieltään ja kerrontaansa.  Myös kirjan suomentaja Annikki Suni, jolle tämä on jo kahdeksas Makine-suomennos, ansaitsee kiitokset jälleen kerran hienosta työstä.

Olisin halunnut sanoa tästä kirjasta paljon enemmän, mutta sanani eivät juuri nyt riitä enempään. Kannattaakin käydä kurkkaamassa mitä Ikuisen rakkauden kosketuksista  minun laillani hurmaantuneet Leena LumiSusa ja Sara ovat kirjasta kirjoittaneet.

12 kommenttia:

  1. Minä olen Makineen saanut kosketuksen muutama vuosi sitten, mutta olen unohtanut kaiken. Pitänee muistuttaa itseä ja lukea uudestaan :) Hurmaantuneesti ainakin kirjoitat hänestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minä taas hurmaannuin. Ei voi mitään, mutta tykkään kovasti Makinen tavasta kirjoittaa. Itse asiassa en itsekään muista oikein, mitä aiemmin lukemani Makinet käsittelevät, kun ne ovat niin vahvasti kieli-/kerrontavetoisia eivätkä juonivetoisia.

      Poista
  2. Mäkin tutustuin Makineen silloin joskus Ranskalaisen testamentin aikoihin, mutta sittemmin lukeminen on vähän jäänyt. Pitäisi taas joskus ottaa asiakseen tutustua Makineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa Makineen tutustua. Kuten kirjoitin, mikään hänen kirjansa ei mulle ole ylittänyt Ranskalaista testamenttia, mutta paljon hyvää ja kaunista kaikissa hänen kirjoissaan on. Ehkä heikoin, jos oikein muistan, on Tuntemattoman miehen elämä, mutta siinäkin kirjan toinen puolisko on erinomainen.

      Poista
  3. Hieno arvio, ihana Makine! Mulla on tämä hyllyssä alkuperäiskielellä vielä lukemattomana - on jotain, mitä odottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla. Makine tosiaan on ihana. Ja sinä osaat vielä lukea häntä ranskaksi. Lucky you.

      Poista
  4. Juuri tuli suru-uutinen Sunista! http://www.hs.fi/kulttuuri/Suomentaja+Annikki+Suni+on+kuollut/a1305588087133

    Makinea olen lukenut muutaman, hän yhdistää tosiaan karmeudet ja rumuuden upeaan kieleen ja viisauteen, joten kokemus on hämmmentävä ja vaativakin, mutta hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onpa todella surullista. Suni on erittäin taitava suomentaja. Tai pitänee kai kirjoittaa, että oli.

      Juuri näin: lukukokemus on hämmentävä, vaativa ja hieno.

      Poista
  5. Anna Elina, kirjoitat tästä kirjasta kuin rakastetusta, mikä sopiikin hyvin. Mietin, että voisiko tämä kirja ollla koko yli kolmivuotisen bloggailuni kaunein kaikeltaan...

    Minulla on äidinkieli aina ollut kymppi, mutta on hirveää taivuttaa Makine -nimeä. Eli jos en enää lue Makinea, se johtuu hänen nimestään;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sellainenko tunnelma kirjoituksesta välittyi? :-) Kyllähän Makinen kirjat ovat kauniita ja tässä erityisesti oli jotain erityisen ihanaa. Eli joo, tunnustan rakkauteni. Vaikka Heivoll oli mulle heinäkuun ykköskirja, niin kyllä tämä Ikuisen rakkauden kosketuksia ylsi lähes samaan. Molemmat kauniita ja pakahduttavia kirjoja.

      Mulla taas ei äidinkieli ollut koskaan kymppi, joten mie voin kirjoitella miten sattuu Makinen... ;-)

      Poista
    2. No, minäkin olen huomannut kirjoittavani kommentilootan mm. mää, sää etc. Ei kai sen niin tarkkaa ole.

      Ethän ole vielä lukenut Illallista...odotan.

      Mieheni luki Illalisen ja aloittaa kohta Heivollin. Hän sitten sanoo, kumpi on hänen mielestään parempi;-) Minä kyllä taidan laittaa hänet lukemaan myös Ikuisen rakkauden kosketuksia.

      Rakkauskirje tai ainakin intohimoa,sillä eiväthän kaikki kirjat saa sinua tällaiseen vuodatukseen. Ja kuvakin on kaunis.

      Poista
    3. On se jännä, miten teksteistä välittyy niin paljon omaa itseä, kuten tässäkin rakkauteni Makineen - eikun hänen kirjoihinsa. Sitä ei edes itse huomaa, mutta tarkkasilmäiset ja -vaistoiset lukijat, kuten sinä, sen huomaavat. Mutta se on minusta kyllä ihan mukavaa, ei silti.

      Illallista en ole vielä lukenut, mutta kyllähän senkin jossain vaiheessa luen. Tuntuu vain, taas kerran, että luettavaa on niin paljon, ja kun välillä pitäisi tehdä muutakin kuin lukea romaaneja ja niistä postata. Olen haalinut itselleni taas liikaa kirjoitushommia ja mikä pahinta, kaikista niistä ei edes makseta. Mutta itseäni siitä vain saan syyttää.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!