maanantai 26. maaliskuuta 2012

Viimeiseen hengenvetoon

Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon. Otava. 2011. Ruotsinkielinen alkuteos Till sista andetaget. Suomentanut Katriina Huttunen. 320 sivua.

Hän on kaksi päätä pidempi kuin minä. Hän voi tarttua käteeni niin että se katoaa hänen käteensä. Hänen ranteensa ovat kaksi kertaa niin paksut kuin minun. Sekö on ongelma? En saa äidiltä kunnon vastausta. Toisaalta: Osaan sylkeä huomattavasti pidemmälle kuin hän, isän sisko Katja, ylivoimaisen sylkemistekniikan oppimestarini, on opettanut minut sylkemään ja suutelemaan. Hengen pidättämisessä veden alla tilanne on tasan. Kun seison auringossa, katoan kokonaan hänen varjoonsa, ja hän osaa pissata paljon pidemmälle, siinä minulla ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä, ei myöskään kädenväännössä, mutta siitä hän ei tee numeroa. Eroavaisuuksia on enemmän kuin yhtäläisyyksiä, mutta me pidämme eroavaisuuksista. Minun vain ei olisi pitänyt kertoa niitä lapsilta kiellettyjä satuja äidille, hän tulee heti epäluuloiseksi ja alkaa arvailla mistä ne ovat peräisin. Sadut joissa satukielet laulavat kauneimmin sen jälkeen kun niiltä on puhkaistu silmät. Lukas ei kohtele minua kuin lasta. Hän ei ota huomioon sellaisia asioita.

Ruotsalaiskirjailija Anne Swärdin läpimurtoteos Viimeiseen hengenvetoon on kirja Lo-nimisestä tytöstä ja naisesta ja hänen monimutkaisesta suhteestaan ja rakkaudestaan viitisen vuotta vanhempaan Lukakseen. Seitsemänvuotias Lo ja murrosikäinen, unkarilaistaustainen Lukas ovat tavanneet maastopalon yhteydessä. Tämä kohtaaminen aloittaa erikoislaatuisen ja epäsovinnaisen suhteen, jota tytön perhe ei hyväksy. Vuosikausia Lo ja Lukas tapailevat salaa etupäässä helmenkalastajan hylätyssä mökissä. He ovat läheisiä ja erottamattomia, mutta siltikään heidän suhteensa ei etene niin pitkälle kuin voisi kuvitella. 

Kirja liikkuu useammassa aikatasossa. Edellä kuvatut tapahtumat sijoittuvat 1970-luvulle. Kirjan nykyhetkessä Lo on aikuinen ja etsii vimmaisesti rakkautta eri puolilta maailmaa. Vaikka nuorten suhde onkin loppunut siihen, kun Lo muutti pois kotoaan Etelä-Ruotsista, niin tavallaan se kuitenkin jatkuu kaikissa naisen ja tämän lukemattomien sänkykumppanien kohtaamisissa. Lo myös kantaa vuosikausia mukanaan Lukaksen kirjoittamaa kirjettä uskaltamatta avata sitä.

Tätä kirjaa on kehuttu, mutta toisaalta sitä on myös pidetty liian täydellisenä ja jotenkin epärehellisenä (ks. Kirjasiepon ja Erjan arviot). Minun oli vaikea päättää, mitä oikein ajattelisin tästä kirjasta. Pidin kyllä kirjan kielestä ja Swärdin kerronnasta, ja onhan kirjan rakennekin eri aikatasoilla liikkumiseen onnistunut. Samoin kirjan tietynlainen arvoituksellisuus ja pinnan alla kuplivat salaisuudet kiehtoivat minua. 

Viimeiseen hengenvetoon ei vain kaikista ansioistaan huolimatta imaissut minua täysillä mukaansa. Ainakin alussa minulla oli paljonkin epäilyksiä kirjan hyvyyden suhteen, mutta onneksi kirja parani selkeästi loppua kohti ja viimein olin ihan tyytyväinen, kun tulin tähän romaaniin tarttuneeksi. 

Se on kyllä myönnettävä, että teoksen jälkimaku oli voimakas. Sen tunnelma ja tapahtumat pyörivätkin aika pitkään mielessäni. Yhteenvetona voin sanoa, että pääsääntöisesti pidin kirjasta, mutta jokin kuitenkin harasi vastaan. En ole oikein vielä keksinyt, mikä se jokin on. 

Kirjasiepon ja Erjan lisäksi kirjan ovat lukeneet ainakin


Tähdet: ★ ★ ★ ★ -

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Blogisynttärit ja kirja-arvonta


Blogini täyttää kokonaisen vuoden ensi viikolla. Ensimmäinen postaukseni ilmestyi 30.3.2011. Tuolloin kirjoitin, että pääpaino blogissani tulee olemaan kirjoissa ja lukukokemuksissa "mutta välillä pääsette kurkistamaan myös käsityökorini uumeniin. Ja kirjoittaja kun olen, niin välillä pohdin myöskin kirjoittamisen iloa ja autuutta, mutta myös luovuuden tuskaa."

Tämä ajatus on suurin piirtein toteutunut eli olen enimmäkseen kirjoittanut kirjoista. Pääpaino on ollut kirja-arvioissa, mutta olen myös osallistunut erilaisiin haasteisiin, ottanut vastaan tunnustuksia ja esitellyt kirjahankintojani. Olen myös päivittänyt kuulumisiani ja kertonut perheemme lemmikeistä. Sen sijaan käsitöitäni olen esitellyt varsin vähän, enkä ole juurikaan pohtinut kirjoittamiseen liittyviä kysymyksiä.

Aloitin kirjablogin, koska halusin selkiyttää lukukokemuksiani kirjoittamalla niistä, mutta myös siksi, etten unohtaisi lukemiani kirjoja. Olenkin tehnyt blogiini erilliset sivut, joihin listaan lukemani kirjat. Luulin aloittaessani ehtiväni kirjoittaa enemmän arvioita, mutta vähitellen minun on ollut pakko myöntyä siihen, etten ehdi kirjoittaa kaikista kirjoista.

Tilastoista sen verran, että tähän mennessä olen kirjoittanut 127 postausta. Sivuilleni on tehty yli 14 000 vierailua. Suosituin teksti on ollut miespuolista kirjallisuuden suosikkihahmoa esittelevä lyhyt postaus (liittyi 30 Days of Book -haasteeseen). Sitä on käyty katsomassa lähes 400 kertaa. Postauksen suosiota selittänee se, että mainitsin toisena suosikkihahmonani Nuuskamuikkusen, jota googletaan aika lailla (hahmo on ollut omilla sivuillani haun avainsanana yli 200 kertaa).

Myös aiempaan kirja-arvontaan liittyvää tekstiä ja copycat-kirjankantta esittelevää postausta on käyty silmäilemässä ahkerasti. Kirjoista eniten ovat kiinnostaneet Fagerholmin Ihanat naiset rannalla (148 katselua) ja Ketun Kätilö (125 katselua). Haun avainsanoista tärkeimmät ovat edellä mainittu Nuuskamuikkunen, blogin nimi Vielä yksi rivi ja Kätilön henkilöhahmo Helena Angerhurst.

Lupasin jo aiemmissa postauksissani järjestää jotain blogin 1-vuotissynttäreiden kunniaksi. En nyt kuitenkaan keksinyt mitään räväkämpää tai erikoisempaa kuin kirja-arvonnan.

Päätin yksinkertaistaa arvonnan sääntöjä. Tässä arvonnassa kaikki osallistujat saavat vain yhden arvan. Sen saa, kun kommentoi tätä postausta. Kenenkään ei siis tarvitse ryhtyä arvonnan takia lukijakseni (mutta toki se on muista syistä ihan toivottavaa) tai ryhtyä linkittämään arvontaa omille sivuilleen (senkin saa tehdä halutessaan). Arvontaan voivat siis osallistua vakituiset lukijani, mutta myös satunnaiset kävijät, kunhan vain ilmoittavat selkeästi nimensä tai nimimerkkinsä. Ihan anonyymeja osallistujia en ota mukaan arvontaan.

Arvonta päättyy 31.3.2012 klo 24.00. Arvon kolme voittajaa, joista kukin saa kaksi kirjaa ja sen lisäksi jotain muutakin mukavaa. Se, jonka nimi nousee ensimmäisenä arvontakulhosta, saa valita kirjansa ensimmäisenä, toinen toisena jne. Virallisena valvojana toimii tällä kertaa His Royal Highness Aleksanteri Suuri eli tuttavallisemmin mäyräkoira Santeri tai Santtu (joka ei suostunut millään samaan kuvaan kirjojen kanssa).

Arvottavat kirjat ovat peräisin omasta kirjahyllystä tai kirpparilta. Ne ovat siistejä, osa kuin uusia, mutta suurin osa hiukan käytössä kuluneita ja joidenkin kansissa voi olla pieniä repeämiä.

Kovakantiset:
- Mohamed Choukri: Paljas leipä. LIKE. 1998.
- Andreï Makine: Maa ja taivas. WSOY. 2004.
- Markku Pääskynen: Tämän maailman tärkeimmät asiat. Tammi. 2005.
- Salman Rushdie: Vimma. WSOY. 2003.
-Anne Tyler: Hengitysharjoituksia. Suuri suomalainen kirjakerho, Otava. 2000.

Pehmeäkantiset:
- Jan Guillou: Vägen till Jerusalem. Pirat. 2007.
- Doris Lessing: Viides lapsi. Seven. Otava. 2009.
- Rebecca Wells: Jumalaiset Jajasiskot. Gummerus.1999.

Onnea arvontaan!

torstai 22. maaliskuuta 2012

Muutoksia, kirjahankintoja ynnä muuta

Jokin aika sitten päätin tehdä muutoksia blogini ulkoasussa. Vaihdoin mm. taustakuviaa ja banneria, mutta en vielä osannut luopua punaisesta pohjasta, vaikka kyllä luopumista jo silloin mietin. Tänään päätin kuitenkin heittää hyvästit punaiselle pohjalle. Saahan siihen palata joskus, jos siltä tuntuu. Samalla muuttelin taas hiukan muitakin ulkoasun elementtejä, mutta nyt aika maltillisesti (taustakuvan väri hiukan muuttui ja yksi aiempi banneri tuli takaisin). Muutoksista huolimatta blogini värimaailma säilyy punavoittoisena. Kevät varmaan on syynä tähän vaihtelunkaipuuseen...

Kävin tänään tenttireissullani penkomassa Joensuussa Kontin kirjalaatikoita ja -hyllyjä. Mukaan tarttui monia hyviä kirjoja, mm. Cunninghamin Tunnit pokkarina (maksoi kokonaisen euron). Sitä minulla ei vielä ollutkaan, vaikka se yksi suosikkikirjoistani onkin. Ilahduttavaa oli myös löytää erittäin siisti Hustvedtin Kesä ilman miehiä kahdella eurolla (pääsen siis heti lukemaan yhtä TBR 100 -listalla olevaa kirjaa). Osan kirjasaaliista pidän itselläni ja loput laitan arvontavoitoiksi. Itse asiassa arvonta olikin syynä Kontin keikaille, mutta tietenkään en osannut olla ostamatta kirjoja myös itselleni. Minkäs sitä kirjahamsteriudelleen voi. Synttäriarvontaa on siis luvassa lähiaikoina (varsinaiset blogisynttärit ovat viikon päästä).

Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua!

TBR 100 eli sata kirjaa, jota aion lukea noin neljän vuoden aikana


Kirjavan kammarin Karoliina kertoili jokin aika sitten huomanneensa, että englanninkielisissä kirjablogeissa on viime aikoina tehty innolla TBR 100 -listoja. Blogikirjoittajat siis laativat listoja sadasta kirjasta, jotka aikovat lukea tietyssä ajassa. Karoliinan aloitteesta yksi jos toinenkin kirjabloggaaja on julkaissut omia listojaan, ja näinpä vaan minäkin jonkin aikaa asiaa mietittyäni innostuin laatimaan listani.

Näistä sadasta kirjasta valtaosa on sellaisia, joita en ole aiemmin lukenut tai jotka ovat joskus jääneet kesken.  Listassa on kirjoja, jotka olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea sekä yleensä ottaen kiinnostavan tuntuisia kirjoja, joihin olen törmännyt työssäni kirjastossa, täällä blogistaniassa, tai joita on minulle suositeltu.

Lukemattomien kirjojen lisäksi listassa on myös jonkin verran kirjoja, jotka olen aiemmin lukenut, mutta haluan ehdottomasti lukea uudelleen lähiaikoina (nämä kirjat olen kursivoinut).

Tulen hyödyntämään haasteessa sekä omaa kirjahyllyäni että kirjastojen kokoelmia. Aion lukea nämä kirjat vuoden 2015 loppuun mennessä. Luonnollisesti luen näiden kirjojen lisäksi paljon muutakin, esimerkiksi uutuuksia ja mitä nyt milloinkin mieleen juolahtaa lukea.

Teen jossain vaiheessa TBR 100:sta vielä oman sivunkin, jossa haasteen etenemistä voi seurata.

Chimanda Ngozi Adiche: Huominen on liian kaukana
Louisa May Alcott: Kahdeksan serkusta
Louisa May Alcott: Kun ruusu puhkeaa
Louisa May Alcott: Tytöistä parhain
Paul Auster: Kuun maisemissa
Paul Auster:  Sattumuksia Brooklynissa
Johan Bargum: Syyskesä
Emily Brontë: Humiseva harju
Italo Calvino: Paroni puussa
Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla

Bo Carpelan: Lapsuus
Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
Tracy Chevalier. Pudonneet enkelit
Ann Cleeves: Sininen sarastus
Michael Cunningham: Tunnit
J.M. Coetzee: Häpeäpaalu
Don DeLillo: Valkoinen kohina
Colin Dexter:  Viimeinen bussi Woodstockiin
Fjodor Dostojevski: Idiootti
Kerstin Ekman: Herran armo

Kerstin Ekman: Viimeinen uitto
Kerstin Ekman: Raaputusarvat
Claudie Gallay: Rakkaus on saari
Joel Haahtela: Elena
Joel Haahtela: Traumbach
Peter Høeg: Hiljainen tyttö
Kari Hotakainen: Jumalan sana
Viktor Hugo: Kurjat
Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä
Veikko Huovinen:  Havukka-ahon ajattelija

Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä
Kazuo Ishiguro: Me orvot
John Irving:  Oman elämänsä sankari
Roy Jacobsen: Rajat
Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
P. D. James: Usko ja epäilys
Tove Jansson: Kesäkirja
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Helmi Kekkonen: Kotiin

Katja Kettu: Surujen kerääjä
Sirpa Kähkönen:  Jään ja tulen kevät
Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
Sirpa Kähkönen: Neidon kenkä
Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus
Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti
Doris Lessing: Kissoista
Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö
Rosa Liksom: Hytti nro 6
Torgny Lindgren: Muistissa

Erlend Loe: Supernaiivi
Tiina ja Reko Lundán: Viikkoja, kuukausia
Andreï Makine: Ranskalainen testamentti
Andreï Makine: Vain rakkaus
Yan Martel: Piin elämä
Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys
Merete Mazzarella: Silloin en koskaan ole yksin: lukemisen taidosta
Ian McEwan: Rannalla
Ian McEwan: Vieraan turva
Jon McGregor: Jos kukaan ei puhu siitä mikä on tärkeää

Ana Menéndez : Rakas Che
L.M. Montgomery: Vanhan kartanon Pat
L. M. Montgomery:  Sara, tarinatyttö
Toni Morrison: Minun kansani minun rakkaani
Alice Munro: Karkulainen
Haruki Murakami: Kafka rannalla
Haruki Murakami: Norwegian Wood
V. S. Naipaul: Lumotut siemenet
David Nicholls: Sinä päivänä
Miika Nousiainen: Metsäjätti

Joyce Carol Oates: Blondi
Sofi Oksanen: Baby Jane
Sofi Oksanen: Puhdistus
Orhan Pamuk: Hiljainen talo
Orhan Pamuk: Lumi
Alan Paton: Liian myöhään vesipääsky
Toivo Pekkanen: Lapsuuteni
Annie Proulx:  Lyhyt kantama
Annie Proulx:  Maan tomua
Marcel Proust : Swannin rakkaus

Risto Rasa: Tuhat purjetta. Kootut runot.
José Saramago: Kertomus sokeudesta
José Saramago: Kertomus näkevistä
Bernhard Schlink: Lukija
W.G. Sebald: Huimaus
Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Carol Shields: Tavallisia ihmeitä
Raija Siekkinen: Novellit
Ali Smith: Satunnainen
Anja Snellman: Parvekejumalat

Lars Sund: Colorado Avenue
Anne Swärd: Kesällä kerran
Eeva Tikka: Annu
Eeva Tikka: Hidas intohimo
Michael Tournier: Perjantai
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Tuula-Liina Varis: Toshiro Mifunen tiikeri
Kyllikki Villa: Elämän korkea keskipäivä. Päiväkirjaromaani 1960-luvulta
Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
Richard Yates: Revolutionary Road

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kiirettä on pitänyt

Olen ollut viimeisten päivien aikana niin kiireinen, etten ole edes ehtinyt vierailla blgistaniassa. Se on kyllä tosi outoa. Mutta toisaalta olen tykännyt siitä, että on ollut paljon tekemistä ja olen saanut aikaan kaikenlaista.  Kevään eteneminen ja valon lisääntyminen vaikuttaa minuun vahvasti ja olen paljon energisempi kuin joitakin viikoja sitten.

Viikonloppuna tein taas yhden tehtävän informaatiotutkimukseen. Jos vain saan tehtävän läpi, niin olen taas himpun verran lähempänä tavoitettani eli kirjastonhoitajan pätevyyttä. Käyn tällä viikolla tekemässä yhden tentin, jonka jälkeen perusopinnot ovat kasassa (olettaen, että tentti menee läpi). Sen lisäksi kirjoitan harjoitteluraportin ja aloitan vielä yhden kokonaisen kurssin. Kunhan nuo on suoritettu, niin kesälle ja syksylle jääkin enää yksi kurssi, yksi kirjatentti ja pienimuotoinen kenttäprojeki. Vaikka välillä on tuntunut aika ylivoimaiselta, niin kummasti opinnot ovat silti edenneet ja maali häämöttää. Sitä tosin en tiedä, tuleeko minusta kirjastonhoitaja, mutta ainakin tällä hetkellä viihdyn kirjastotyössä.

Eilen ja tänään olinkin töissä. Molemmat päivät olivat kiireisiä, mutta silti mukavia. Tänään kävin vetämässä kollegan kanssa muistelupiiriä ja työpäivän päätteeksi tapasin mukavat lukupiiriläiseni. Keskustelimme vilkkaasti Stockettin Piiat-kirjasta. Hyvin kirjoitettu, otteessaan pitävä ja tärkeä kirja.

Yritän ehtiä kirjoittamaan loppuviikosta muutaman kirjapostauksen, mutta ennen sitä on kuitenkin tehtävä vähän opintoja ja kaikenlaisia muitakin rästissä olevia askareita. Ensi viikon lopulla blogini täyttää kokonaisen vuoden ja pitäisi varmaan järjestää arpajaiset tai jotain muuta kivaa. Saa nähdä, mitä keksin.

Oikein mukavaa keväisen viikon jatkoa!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Pieniä ja isoja unelmia

Tänään, kun keittelin itselleni ns. aamukahvia (aamupäivän jo vaihtuessa iltapäiväksi) silmiini sattui keittiön seinällä olevan seinäkalenterin teksti:

Olisin mieluummin vähäisin niistä, joilla on unelmia ja halu toteuttaa ne, kuin suurin niiden joukossa, joilla ei ole unelmia, eikä halua. (Kahlil Gibran)

Sain tästä hienon aasinsillan tähän päivään, jolloin ihana Santerimme viettää 1-vuotissynttäreitään. Minä nimittäin olin haaveillut ja unelmoinut monta monituista vuotta mäyräkoirasta ja viime kesänä sitten tuo unelma toteutui.

Ehkä jonkun mielestä koira ei ole riittävän iso unelma, mutta minulle se on kuitenkin sitä ollut. Onneksi monet muutkin kuin lemmikkiunelmani ovat toteutuneet (mm. perhe, talo maalla, kirjat ja tutkimukset, jotka olen kirjoittanut). Ja onhan mulla edelleekin monenlaisia unelmia, esimerkiksi sellainen, että voisin viettää kirjailijaelämää talvella jossain Suomea lämpimämmässä ja valoisammassa maassa. Jossain, missä saisin kirjoittaa tietokirjoja ja mahdollisesti muutakin omaan tahtiini, miettiä, rauhoittua, lukea paljon, kävellä meren rannalla.

Mielestäni on tärkeää, että ihmisellä on pienempiä ja isompia unelmia, joita kohti voi kurkottaa ja jotka tuovat valoa ja iloa arkiseen elämään. Mitä mieltä sinä olet: Pitääkö unelmien olla isoja vai riittävätkö pienemmätkin unelmat? Millaisia unelmia sinulla on? Ovatko unelmasi jo toteutuneet?

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Rakkaustarina Prinssi Edwardin saarelta

L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny. Minerva. 2012. Englanninkielinen alkuteos Kilmeny of the Orchard (1910). Suomentanut Sisko Ylimartio.  191 sivua.

Hedelmätarhan Kilmeny seuraa Minerva Kustannuksen ansiokasta Montgomery-kirjojen sarjaa.Viimeisten muutaman vuoden aikana Anna- ja Runotyttö-kirjojen maailmaa rakastavaa lukijaa on nimittäin hemmoteltu useammalla aiemmin suomentamattomalla Montgomeryn kirjalla. En ole vielä ehtinyt lukea niitä kaikkia, mutta uusimman kimppuun hyökkäsin heti, kun se kirjastoomme saapui.

Hedelmätarhan Kilmeny on komean Eric Marshallin ja kauniin Kilmeny Gordonin rakkaustarina. Kirjan alussa collegesta valmistunut Edward saa kirjeen ystävältään Larrylta, joka toimii opettajana Prinssi Edwardin saarella. Sairaalloinen Larry pyytää ystäväänsä sijaisekseen, koska lääkärit ovat määränneet hänet muuttamaan suotuisampaan ilmanalaan. Eric suostuu ystävänsä pyyntöön ja asettuu asumaan Linsayhin, Prinssi Edwardin saarelle Williamsonin pariskunnan täysihoitolaan.

Yhtenä iltana kävelyllä ollessaan Eric löytää hedelmätarhan ja tapaa siellä ihastuttavan, viulua soittavan Kilmenyn, joka ei kykene puhumaan. Tämä kuitenkin pystyy kommunikoimaan kirjoittamalla ja nuorten välille syntyy vähitellen lämmin ystävyys. Kilmeny on aiemmin viettänyt eristettyä elämää sukulaistensa luona ja ystävyyden tiellä on kaikenlaisia esteitä. Enempää en nyt aiokaan juonesta paljastaa, jotten pilaisi muiden lukukokemusta.

Jotkin asiat tuntuvat tässä tarinassa ratkevan vähän liiankin helposti, mikä aiheutti minulle ohimenevästi pientä ärsyyntymistä. Montgomeryn lukijoille tutut tunnelmalliset maisema- ja luontokuvaukset kuitenkin kuljettavat kirjaa eteenpäin kauniisti ja herkästi eikä kirja tunnu siirappiselta, melodramaattiselta kylläkin. Vaikka kirja ei ole nykylukijalle välttämättä riittävän haastava, mutta siinä on kuitenkin sellaista ajatonta ja viatontakin kauneutta, jota jokainen välillä kaipaa.  

Anna- ja Runotyttö-kirjoja rakastavalle lukijalle mikä tahansa Montgomeryn kirja on aarre, mutta on pakko myöntää ettei Hedelmätarhan Kilmeny täysin täyttänyt odotuksiani. Välttämättä vika ei ole kirjassa sinänsä, vaan ennemminkin omissa odotuksissani, jotka olivat huikean korkealla. Tosiasiassa yksikään Montgomeryn kirja ei yllä minun arvoasteikossani samalle tasolle kuin Annat ja Runotytöt, koska ne liittyvät niin leimallisesti lapsuusvuosiini. Niihin kytkeytyy vahvoja positiivisia muistoja ja nostalgisiakin tuntemuksia, jotka ovat läsnä myös aikuisen minän lukukokemuksessa. Sen sijaan näitä myöhemmin löytämiäni Montgomeryja luen analyyttisen, vaativan ja välillä kyynisenkin aikuislukijan silmin. Sille en voi mitään, vaikka tietty kriittisyys ja ainakin kyynisyys olisi mukava heittää edes hetkeksi romukoppaan.

Kuten tuolla edellä mainitsin, on Hedelmätarhan Kilmeny joiltakin ratkaisuiltaan helppo ja paikoin ehkä liiankin maalaileva, mutta kuitenkin se on omassa genressään uskottava ja hyvä kirja. Pidän ennen kaikkea tärkeänä sitä, että näitä aiemmin suomentamattomia Montgomeryn kirjoja julkaistaan. Siitä kiitokset niin Minervalle kuin suomentaja Sisko Ylimartimollekin!

Onpa muuten mielenkiintoista on, että tämä kirja on luokiteltu aikuisten kirjaksi, vaikka muut Minervan kustantamat Montgomeryn kirjat ovat ainakin meidän kirjastossa lasten- ja nuortenosastolla.  Mistähän moinen johtuu? Osaako joku Montgomerynsa lukenut valaista asiaa? (Tosin välttämättä näihin luokitteluihin ei kiinnitä huomiota kukaan muu kuin kirjastotädit...)


Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Leena Lumi ja Maria.

Tähtiä: ★ ★ ★ ★ -

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tunnustus ja muutoksia ulkoasussa

 

Sain jo jokin aika sitten  Valkoiselta kirahvilta One Lovely Blog Awardin.  Lämpimät kiitokset!

Tunnustuksen saajan kuuluu kertoa keneltä tunnustuksen sai ja hänen pitää paljastaa itsestään seitsemän faktaa. Tunnustus pitäisi vielä laittaa eteenpäin 15 henkilölle, mutta koska tämä on kiertänyt useammankin kerran täällä blogistaniassa, en lähetä tunnustusta tällä kertaa kenellekään. Mutta tunnustuksen saa toki tästä vapaasti napata, sillä todella moni blogi tällaisen tunnustuksen ansaitsee.

Ja sitten ne paljastukset (yritin keksiä uusia, etten tulisi toistaneeksi itseäni, olenhan näihin joskus aiemminkin jo vastannut):

 1. Innostun helposti uusista asioista, mutta kun innostus menee ohi, on minun joskus vaikea saattaa asioita loppuun. Mutta yleensä sisu auttaa eikä minulla ole (vaikka välillä siltä tuntuukin) kovinkaan paljon keskeneräisiä projekteja.

2. Ollakseni suht tyytyväinen elämääni, pitää minun saada tehdä jotain luovaa (mm. kirjoittaminen, käsityöt, leipominen).

3. Harrastin muutama vuosi sitten aktiivisesti avantouintia. Valitettavasti lopetin tuon hyvän harrastuksen enkä ole saanut aloitettua sitä uudelleen.

4. Olen aika hyvä riimittelemään, myös muiden mielestä.

5. Olen viime päivien aikana ollut aika laiska.

6. Jätän helposti asioita viime tinkaan ja keksin kaikenlaisia korvaavia toimintoja (kuten nytkin, kun yhden tieteellisen kirjan arvion deadline lähestyy uhkaavasti).

7. Pidän nukkumisesta, vaikka välillä kärsinkin aamyön unettomuudesta.

------------------------------------------

Kuten tarkkaavaisimmat lienevät huomanneet, on blogini ulkoasu hiukan muuttunut. Vielä en raaskinut luopua punaisesta pohjasta, mutta taustakuvan ja bannerin innostuin uusimaan. Näihin muutoksiin sainkin tänään uppoamaan useamman tunnin, vaikka olisi mulla ollut tärkeämpääkin tekemistä (ks. kohta 6).

Vielä kerran Tyrskyt


Claudie Gallay: Tyrskyt. Avain. 2011 [2010]. Ranskankielinen alkuteos Les Déferlantes (2008). Suomennos Titia Schuurman. Kansi: Satu Ketola. 477 sivua.

Olin tullut tänne syksyllä villihanhien mukana, vähän yli puoli vuotta sitten. Tein töitä Caenin yliopiston ornitologian laitokselle. Tarkkailin lintuja, laskin niitä, kahden talvikuukauden aikana olin tutkinut merimetsojen käyttäytymistä kovina pakkaspäivinä. Niiden hajuaistia, näköaistia... Tuntikausia ulkona tuulessa. Kevään tullen tutkin muuttolintuja, laskin munia ja pesiä. Siinä oli yksitoikkoisuutta, sitä minä tarvitsin. Tutkin myös syytä muuttolintujen vähemiseen La Haguen alueella.
Minulle maksettiin huonosti.
Mutta minulla oli katto pään päällä.
Enkä ollut koskaan ennen nähnyt rajumyrskyä.

Lukijalle nimettömäksi jäävä, lintuva tutkiva nainen, Tyrskyjen minäkertoja on asettunut Normandian rannikolla olevaan piskuiseen La Haguen kylään. Nainen on paennut kylään omaa kipeää menneisyyttään. Menneisyys on tuonut La Hagueen myös miehen, Lambertin.

Koko kylän menneisyyteen liittyvät tapahtumat eivät jätä rauhaan lintujen tutkijaa. Nainen alkaa selvittää neljänkymmentä vuotta sitten tapahtunutta haaksirikkoa, jossa on hukkunut nuori pariskunta ja heidän kaksivuotias poikansa. Useammallakin kyläläisellä näyttää olevan jonkinlainen kytkös haaksirikkoon.  

Nainen asuu Kyntevä-nimisessä ränsistyneessä talossa viehättävän tarjoilijan Morganen ja tämän taiteilijaveljen Raphaëlin kanssa. Myös muut kylän asukkaat ovat kiehtovia, erikoislaatuisia. Nan, tuo vähän hullu valkotukkainen nainen, joka etsii jotakuta. Erikoinen perhe, jonka muodostavat baarinpitäjä Lili ja hänen äitinsä, jota kaikki sanovat Muoriksi ja Lilin isä, majakanvartija Théo, jolle Lili ei suostu puhumaan, mutta jonka hän säännöllisesti ruokkii. Kirjassa vilahtelevat myös tämän tästä puolivilli tyttö, Pikku Haikara ja venettä rakentava, Morganea rakastava Max.

Tyrskyt on kirja merestä, luonnosta ja linnuista, mutta yhtä lailla muistoista ja menneisyydestä. Siitä, miten menneisyys ei jätä rauhaan yksittäistä ihmistä eikä yhteisöä, vaikka sen haluaisikin unohtaa ja siitä vaieta. Tyrskyt on myös kirja toipumisesta ja anteeksiannosta. Siitä, miten ikävä vähitellen hellittää. Kun voi päästää irti ja on tilaa uusille tunteille ja elämälle.

Ajattelin sinua. Olin alkanut menettää sinua. Tai sinä olit alkanut etääntyä. Tai sitten se johtui minusta. Vielä vähän aikaa sitten minä olin pannut käteni olkapäällesi. Sinun lämpösi. Kun suljin silmäni, pystyin vielä pinnistelemättäkin painautumaan kauttaaltaan sinua vasten.
Aika teki tuhoaan. Salakavalasti. Olin jo lakannut itkemästä.

Tyrskyt kiehtoi ja piti minua vahvasti otteessaan. Juoni on punottu hyvin ja menneisyyden salaisuudet kiertyvät auki vähitellen. Kirjan kieli on vaikuttavaa, kaunista, paikoin runollista. Tästä ei voinut olla pitämättä.

Kuulin (=luin) Tyrskyistä jo vuosi sitten kirjablogeihin tutustuessani. Kirjasta kirjoitettiinkin aika paljon viime vuoden aikana. Monet ovat minun laillani pitäneet kirjasta, mutta onpa niitäkin, joihin kirja ei ole tehnyt vaikutusta (eläköön erilaisuus!).

Tässä on ainakin osa arvioista (hihkaiskaa, jos jokin arvioista puuttuu):
Janninna


Tähtiä: ★ ★ ★ ★ +

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Tammi- ja helmikuun luetut

En lomani takia postaillut kuukausi sitten tammikuun luetuista, joten listaanpa ne nyt sitten helmikuun luettujen kanssa.

Tammikuussa luin yhteensä nämä seitsemän kirjaa:
Yangzom Brauen: Tiibetin tyttäret. Gummerus. 2011.
Colin Dexter. Palvelus vainajille. Otava. 2001 [1992].
Claudie Gallay: Tyrskyt. Avain. 2011 [2010].
Helmi Kekkonen. Valinta. Avain. 2011.
Sirpa Kähkönen: Rautayöt. Otava, 2002.
Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet. Tammi. 2010.
Camilla Läckberg: Merenneito. Gummerus. 2011. 

Tiibetin tyttäret oli meillä vuoden ensimmäisen lukupiirikokoontumisen aiheena. Tiibetistä kiinalaisten vainoa paenneen nunnan, hänen tyttärensä ja tyttärentyttärensä elämästä kertova kirja on mielenkiintoinen ja tärkeä. Suosittelen kirjaa etenkin niille, joita buddhalaisuus, Tiibet ja erilaisten kulttuurien kohtaaminen kiinnostaa.

Dexterin kirjan arvioin muutaman muun dekkarin kanssa täällä. Avain-kustantamon kahdesta upeasta kirjasta eli Gallayn Tyrskyistä ja Helmi Kekkosen Valinnasta aion vielä kirjoittaa perusteellisemmin. Sen sijaan Kähkösen ja Läckbergin kirjat jäävät nyt arvioimatta, sillä olen palauttanut kirjat kirjastoon. Lehtolaisenkin laitoin jo lomallani kiertoon. 

Kähkösen Rautayöt ei ollut mielestäni ihan yhtä hyvä kuin sitä Kuopio-sarjassa edeltävä Mustat morsiamet (ks. arvioni täältä), mutta vakuuttavaa Kähköstä kuitenkin. Merenneito oli ensimmäinen lukemani Läckberg. Pidin dekkarista ja haluan jatkossakin lukea saman tekijän kirjoja. Lehtolaiseen en sen sijaan oikein enää saa otetta. Siis olihan Minne tytöt kadonneet ihan luettava,  mutta eivät nämä uudet Lehtolaisen kirjat ole mielestäni enää yhtä hyviä kuin Maria Kallio -sarjan alkupuolen dekkarit. Lienevätkö omat odotukset nousseet vai onko vika kirjoissa?

Helmikuussa taas ehdin lukemaan yhteensä kuusi kirjaa, eli nämä:
Agatha Christie: Death on the Nile. HarperCollins. 2007 [1937].
Ann Cleeves: Kuolonkukkia. Karisto. 2012.
Elizabeth Ge
orge: This Body of Death. Hodder & Stoughton. 2011 [2010].
Andreï Makine: Tuntemattoman miehen elämä.
WSOY. 2010.
L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny. Minerva. 2012.
Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon. Otava. 2011. 

Makinen kirjan luin lukupiiriä varten. Itse asiassa luin Tuntemattoman miehen elämän jo toisen kerran ja pidin siitä edelleen, vaikka kirjan alkua lukiessani ihmettelin, miksi olin kirjasta aiemmin niin vaikuttunut. Kirja jakautuu kahteen osaan. Alussa kuvataan aika oivaltavasti elämänmenoa nyky-Venäjällä, mutta pidin ehdottomasti enemmän kirjan toisesta, sotaa ja sen jälkeistä aikaa kuvaavasta, kirjan toisen keskeisen henkilön muistoille rakentuvasta osasta. 

Christien, Cleevesin ja Georgen olen arvioinut lyhyesti (ks. täältä) ja tulossa on vielä arviot Hedelmätarhan Kilmenystä ja Swärdin kirjasta.


Kevätaurinkoista, leppoisaa ja kaikin puolin mukavaa viikonloppua!

Tykkylumista kansallismaisemaa muutama vuosi sitten maaliskuussa.