Joensuun kirjallisuustapahtumassa pohdittiin Jälkeä

Osallistuin eilen Joensuun kirjallisuustapahtumaan, jonka teemana oli tänä vuonna Jälki. Nyt järjestetty tapahtuma oli järjestyksessään neljästoista. Aiempien vuosien teemoina ovat olleet tosi, vieras, kaunis, nauru, rakas, kuolema, ei, työ, jos, sana, minä, lukija ja tyhjä. Tapahtuma on kolmipäiväinen ja starttaa perjantaina yliopistolla, jossa kunkin vuoden aihepiiriä kartoitetaan tutkimuksen näkökulmasta. Lauantaina ja sunnuntaina yleisö sitten kokoontuu konservatoriolle kuuntelemaan lähinnä kirjailijoista koostuvien esitelmöitsijöiden puheenvuoroja. (Ks. lisätietoja tapahtumasta täältä.)

Tutkijavuosinani otin aktiivisesti osaa tapahtumaan sekä yliopistolla että konservatoriolla, mutta tässä välissä ehti kulua aivan liian monta vuotta, jolloin en jostain syystä päässyt osallistumaan tapahtumaan. 

Tällä kertaa teemana oli siis Jälki. Perjantain osuudessa, johon en osallistunut, oltiin kulttuurihistoriallisen jäljen perässä. Luentoja pitivät mm. Laura Kolbe, Teemu Keskisarja, Anna Kuismin. Ossi Naukkarinen ja Markku Lehtimäki. Eilen viitattiin joihinkin perjantain puheenvuoroihin ja minua jäi kyllä harmittamaan, etten töideni takia pystynyt osallistumaan perjantain osioon, mutta onneksi sentään eilen pääsin mukaan, sillä päivä oli monin tavoin mielenkiintoinen. (Tänään sunnuntaina, jolloin ohjelmassa oli mm. paneelikeskustelu, en enää Joensuuhun lähtenyt, vaan sen sijaan vietin osan päivästä puolukkametsässä.)

Krista kirjoitti eilen blogissaan tapahtumasta hyvän yhteenvedon enkä nyt käy läpi kaikkia esityksiä, vaan keskityn muutamaan itseäni kiinnostavaan teemaan. Myös Karjalaisen nettisivuilta löytyy juttu eilisen päivän osuudesta.

Tapahtumassa esiintyivät kirjailijat Joel Haahtela, Riikka Ala-Harja, Aki Ollikainen ja Katja Kettu sekä skype-yhteydellä kääntäjä Jaana Kapari-Jatta. Puheenjohtajina toimivat kirjailijat Tuula-Liina Varis ja Matti Mäkelä, joista ensimmäinen avasi päivän ja jälkimmäinen summasi yhteen päivän annin.

Tuula-Liina Varis totesi avaussanoissaan, että toisin kuin yleensä todetaan, ei mielikuvitus ole kirjailijan tärkein työkalu. Tärkein työkalu hänen mielestään sen sijaan on muisti. Eli kaikkea sitä, mikä jättää jäljen, kirjailija voi käyttää omassa työssä. Tämä näkökulma kytkeytyy hyvin Joel Haahtelan pohdintoihin, joissa kuului selkeitä kaikuja hänen psykiatrin työstään. Haahtela kertoi lapsuudestaan tuberkuloosiparantolan yhteisössä ja siitä, miten juuri lapsuudesta kumpuaa hänen elämäänsä ja myös kirjailijuuttaan määrittävä juurettomuus. Kuten Haahtelan tuotannon tuntevat, ovat monet kirjaijlijan henkilöhahmot päättymättömällä matkalla. Pidin paljon Haahtelan ajatuksista, kuten siitä, miten niin mennyt, nykyinen kuin tulevakin ovat alituisessa virtaavassa liikkeessä eikä identiteettikään ole valmis vaan täydentyvä.

Riikka Ala-Harjan kohdalla tuli esille kirjailijan etiikka liittyen hänen viime vuonna ilmestyneeseen teokseensa Maihinnousu ja sen aiheuttamaan kohuun. Aiheestahan keskusteltiin paljon myös blogistaniassa. Tuolloin pohdin itsekin sitä, pitäisikö kirjailijalla, kuten tutkijoilla ja tietokirjailijoilla, olla jonkinlainen eettinen ohjeisto. Kun eilen kuuntelin kirjailijoiden puhetta, tajusin, ettei kirjailijoilla voi olla samanlaista ohjeistoa kuin tutkijoilla, koska kaunokirjallisuuden kirjoittamista määrittävät erilaiset lähtökohdat kuin tutkimusta. Ala-Harja totesikin, että kirjailija luo omalakisen maailman, jossa viittaussuhteet todellisuuteen eivät ole suoria. Esimerkiksi hänen tavoitteenaan ei ollut kirjoittaa todellisuuden toisintoa, vaan nimenomaan kaunokirjallinen teos. Tätä esitelmää kuunnellessa tuli mieleen, ettei koskaan olisi pahitteeksi olla kriittinen, kuulla molempien osapuolien näkökulmia eikä uskoa läheskään aina sitä, mitä lehdissä kirjoitetaan.

Odotin oikeastaan kaikkein eniten päivän viimeisintä esiintyjää eli Katja Kettua, mutta toki oli myös mukava kuulla Aki Ollikaisen kertovan Nälkävuosi-teoksensa taustoista. Harmi vaan, etten ole vielä saanut luetuksi kyseistä kirjaa, jota hyvin monet bloggaajatkin ovat kehuneet ja joka voitti vuonna 2012 Blogistanian Finlandian. Kirjailija muuten kertoi olevansa kiitollinen ja otettu tuosta suoraan lukijoilta tulleesta huomionosoituksesta.

Mutta takaisin Kettuun, jonka teos Kätilö on jättänyt minuun pysyvän jäljen. Kettu kertoi jutustelevaan sävyyn teoksistaan sekä omasta kiinnostuksestaan historiaan. Tätä kiinnostustaan hän onkin käyttänyt hyväkseen kirjoitustyössään, ja hänestä on ollut mukava muun muassa penkoa aineistoja arkistoissa ja kuunnella ihmisten tarinoita. Kätilöstä puhuessaan Kettu pohti historiallisen romaanin kirjoittamisen olevan leuhka valinta, mutta lukijana ehdottomasti kiitän kirjailijaa tuosta valinnasta.

Kuten aiemmatkin Joensuun kirjalllistapahtumat, oli myös tämänvuotinen tapahtuma ainakin lauantain osalta hyvin koostettu kokonaisuus. Päivästä jäi positiivinen jälki ja pidin päivää inspiroivana ja kiinnostavana. Kiitos siis kirjallisuustapahtuman järjestäneelle Pohjois-Karjalan kesäyliopistolle, Itä-Suomen yliopistolle, työryhmälle ja tukijoille sekä tietenkin kaikille hienoille vieraille! Kirjallisuuden harrastaja on onnellinen!