Puhutteleva Kun aika loppuu

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu. WSOY. 2015. 251 sivua.

Hetken olen varma, että he ovat erehtyneet. Ei minun pojallani ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä nyt tapahtuu. Minun poikani on pieni lapsi. Minun poikani on lapsi, ajattelen, ja rautainen koura puristaa sydämen ja keuhkot luiseksi palloksi. Minun poikani on lapsi!

Elina Hirvosen Kun aika loppuu on ollut viime aikoina paljon esillä kirjablogeissa ja jonkin blogikirjoituksen ansiosta minäkin tämän romaanin innostuin kirjastosta varaamaan. Voi olla, että odotukset ehtivät nousta vähän liiankin suuriksi, koska lukemani arviot ovat pääasiassa kiittäviä. Tosin on joukossa niitäkin, joissa kirjaa kyllä arvostetaan ja pidetään hyvänä, muttei sille kuitenkaan ole täysin sytytty.

Pakko myöntää, ettei tämä romaani ollut minullekaan ihan täysosuma. Itse asiassa on kummallista sanoa niin kirjasta, joka on teemaltaan hyvin tärkeä ja kaiken lisäksi ajankohtainen, puhutteleva ja koskettavakin, mutta jostain syystä Kun aika loppuu ei ollut ihan sataprosenttisesti minun kirjani. Tunnistan kyllä kirjan ansiot ja ymmärrän, miksi tämä on joillekin hyvin tärkeä romaani, mutta minun mielestäni jotain kuitenkin - ja valitettavasti - jäi puuttumaan. Tosin luulen, että tämä kuuluu siihen joukkoon kirjoja, joiden arvo nousee ajan myötä.

Kun aika loppuu ajoittuu tulevaisuuteen noin kahden vuosikymmenenen päähän. Se tarkastelee isoja ja tärkeitä kysymyksiä, esimerkiksi sitä, mihin ilmastonmuutos voi johtaa (ja on jo johtanut). Romaani osoittaa ja haluaa kaiketi myös varoittaa, mitä ilmastonmutos tekee ympäristölle ja ilmastolle sekä miten se vaikuttaa maailman eriarvoistumiseen. Romaani pohtii myös hienosti kysymystä vastuusta, eikä pelkästään vastuuta ympäristöstä, vaan itse kunkin ihmisen vastuuta toisista ihmisistä laajemmin, koko maailman mittakaavassa, mutta myös läheisten ihmissuhteiden tasolla.

Kirjassa näihin kysymyksiin pureudutaan yhden perheen kautta. Perheen äiti, Laura Anttila, on aina ollut aktiivinen ympäristöasioissa ja kiertää puhumassa ilmastonmuutoksesta. Lauran puoliso Eerik pyrkii rakentamaan parempaa maailmaan arkkitehtina, kun taas perheen tytär Aava tekee auttamistyötä lääkärinä Somaliassa. Kirjan keskeiset ja surulliset tapahtumat kiertyvät kuitekin Lauran ja Eerikin pojan Aslakin ympärille.  Aslak on nykytermein syrjäytynyt. Hän on ollut valloittava pikkupoika, josta on kasvanut epävarma, yksinäinen ja tasapainoton nuori aikuinen, joka luulee lopultakin löytäneensä ystävän ja tämän kautta tavan ja mahdollisuuden omalta osaltaan vaikuttaa maailman tulevaisuuteen.

Minua puhutteli romaanissa äidin näkökulma. Laura on itse lapsena jäänyt hoivaa ja rakkautta vaille eikä hän tästä syystä, mutta myös omien työkiireidensä takia, pysty ja ehdi oikein olemaan läsnä lapsilleen. Kyllä hän lapsiaan rakastaa ja ainakin Aslakin kanssa yrittää tehdä kaikkensa. Samalla kuitenkin Aada jää sivuun. Lauralla ei oikein ole välineitä rakkauden osoittamiseen ja häntä myös harmittaa Eerikin vetäytyminen, sillä Lauran mielestä tämä ei riittävästi pyri auttamaan poikaansa. Mielestäni Hirvonen onnistuu erinomaisesti kuvatessaan äidin tuskaa oman lapsen hädän äärellä ja tämän syyllisyyttä pojan äärimmäisten tekojen jälkeen. Ainakin minut romaani sai pohtimaan, miten parhainkaan halu suojella tai auttaa omaa lasta ei välttämättä aina riitä.

Kun aika loppuu sai myös pohtimaan auttamisen motiiveja: onko se pyyteetöntä vai ovatko taustalla itsekkäät syyt? Tokihan Laura ja Eerik pyrkivät parantamaan maailmaa omalta osaltaan, mutta samalla heillä ei ole voimia nähdä lähelle, omiin lapsiinsa. Aavan on toki ajanut Afrikkaan puhdas halu auttaa, mutta osaltaan myös halu paeta omaa elämää Suomessa ja olla mahdollisimman kaukana äidistään.

Myös Aslak pyrkii tekemään tekoja paremman maailman puolesta, Mutta auttaako hyväosaisten ihmisten silmitön surmaaminen ketään vai ovatko tappamisen motiivit ihan muualla? Entä jos tarkoituksena onkin täyttää aukko omassa sisimmässä ja löytää tarkoitus omalle olemassaololle? Hyvin, hyvin vaikeita kysymyksiä, joihin Kun aika loppuu ei anna vastauksia. Ja luulenpa, ettei sen ole tarkoituskaan antaa, vaan pikemminkin saada lukijat ajattelemaan. Minut kirja ainakin laittoi pohtimaan ihmisenä, läheisenä ja äitinä olemista samoin kuin miettimään, mihin piittaamattomuus ympäristöstä voi johtaa.

Hirvosen romaanista ovat kirjoittaneet mm. Omppu, Maria, Susa, Katja, Krista, Mari A ja Sara.