Anna Lihammer: Kun pimeys peittää maan. Atena. 2015. Ruotsinkielinen alkuteos Medan mörkhet faller. Suomentanut Ulla Lempinen. 332 sivua. ARVOSTELUKAPPALE.
Kun ylittää tietyn moraalisen rajan, saa varautua siihen, että mitä tahansa voi tapahtua. Että omasta itsestäänkin voi tulla epätoivottu.
Ruotsalaisen arkeologin Anna Lihammerin esikoisromaani
Kun pimeys peittää maan on kiinnostava dekkariuutuus. Akateemiseen maailmaan sijoittuva ja vuoteen 1934 ajoittuva tummasävyinen rikostarina alkaa Uppsalan yliopistolta, tarkemmin Anatomian instituutista, jonka ruumisaltaasta löytyy kammottavalla tavalla surmattu prosektori Eklund. Rikosta tutkimaan saapuvat Tukholmasta komisario Carl Hell ja poliisisisar Maria Gustavsson, jonka ottaminen mukaan tutkintaan herättää tuolloin hyvin miesvaltaisella ihmetystä ja kummastelua. Prosektorin murha on kuitenkin vasta alkusoittoa tapahtumasarjassa, joka johtaa rikostutkijat myös yhteiskunnan huipulle.
Ruotsin dekkariakatemia piti tätä rikosromaania niin hyvänä, että valitsi sen viime vuonna Ruotsin parhaaksi esikoisdekkariksi.
Kun pimeys peittää maan onkin kelpo rikosromaani, jonka juonen kehittely on hyvää ja pätevää eikä syyllinen paljastu liian aikaisin. Kaikkein kiinnostavinta kirjassa on kuitenkin sen piirtämä ajankuva 1930-luvulta, jolloin rotuhygienian nimiin vannottiin muuallakin kuin natsien hallitsemassa Saksassa.
Dekkarissa kuvataan tarkkanäköisesti aikakautta, jolloin kaiken läpäisevä puhtausajatus vallitsi myös Ruotsissa. Se näkyi konkreettisesti uudessa kaupunkirakentamisessa, mutta myös utopiana puhtaasta yhteiskunnasta, puhtaasta tulevaisuudesta ja puhtaasta ihmisestä. Tämän ajatuksen ilmentymiä oli myös Ruotsin valtiopäivillä hyväksytty pakkosterilisaatiolaki, jota osa kirjan henkilöistä kannattaa ja osa vieroksuu.
Dekkarin ajankuva on mielestäni pätevää ja uskottavaa. Lihammer on perehtynyt hyvin kuvaamansa aikakauden yhteiskunnalliseen ilmapiiriin samoin kuin teoksensa tematiikkaan, johon hänet johdatti Uppsalan yliopiston varastosta löytynyt ihmisjäänteiden kokoelma. Dekkari on mielenkiintoinen ajankuvallisesti myös siinä mielessä, että se pohtii naisen asemaa 1930-luvulla rikosta tutkivan poliisisisaren kautta.
Vaikka kirjan rikokset ovat puistattavia ja raakoja, ja ne on kuvattu yksityiskohtaisesti, niin kirjasta ei siltikään jäänyt sellaista kuvaa, että rikoksilla olisi mässäilty. Tosin ihan ensimmäisen murhan kohdalla pelkäsin, onko kirja itselleni liiankin rankka, muttei se sitä onneksi kuitenkaan ollut.
Kun pimeys peittää maan on ollut esillä muissakin blogeissa.
Suketus avaa dekkaria hyvin ja toteaa sen olevan vetävä ja vakuuttava. Myös
Kirjasähkökäyrässä kirjaa kehutaan ja pidetään sitä todella mielenkiintoisena.
Lauraan dekkari ei tehnyt kovin voimakasta vaikutusta, mutta toki hän piti kirjasta, mutta
Annika K. ei päässyt henkilöiden nahkoihin.
Takkutukan mielestä kirjailija on onnistunut pusertamaan vastenmielisistä aiheista huolimatta niillä mässäilemättömän kelpo kirjan ja
Ullan mielestä kirja oli koukuttava ja erilainen.
Kirjavuorenpeikko sen sijaan ei innostunut olleenkaan kirjasta, vaan piti sitä paasaavana.